Molempien päivien bileet sujuivat oikein mallikkaasti, mitä nyt perjantai-iltaan pääsi nakertumaan muutama muistiaukko, ja tulipahan taas todistettua, ettei ruokatorvi ole vain yksisuuntainen väylä, mutta eipä siinä mitään, vähänkö elämä olisi ankeaa, jos örveltäminen pitäisi lopettaa jo silloin, kun ikä ei vielä pyöristy edes kolmeenkymppiin. LOL!
Torstaina oli tosiaan ennakkosynttärit. Lähipiirini oli onneksi sen verran huomaavaista, että muistivat ilmoittaa mullekin, että tulevat tänne juhlimaan. Ehdin siis jonkin verran siistiä luukkuani ja pyöräyttää mansikkaisen boolin merkkipäiväni kunniaksi, sillä mun luota ei perinteisesi yleensä selvin päin poistuta. Nyt tosin muutama taisi poistua jollain niinkin ankeilla verukkeilla kuin tentti tai työt.
Olin kuitenkin onneni kukkuloilla, että väki vaivautui mua juhlimaan, vielä melkein keskellä viikkoa. Erityisen otettu olin synttärikakustani, sillä tosi monille ei vain oikein mene jakeluun, etten mä oikeastaan välitä makeista herkuista. Näin ollen kakku olikin askarreltu brie-juustosta, ja jumankauta että tulikin popsuteltua aimo biittejä. Mums!
Torstai sujui tosiaan mun luona booleillen, viineillen, jutellen ja kakkua natustellen. Tai kyllä me syötiin lähipitserian lätytkin jossain vaiheessa iltaa. Erinomaiset suojakännit ja maailman parasta seuraa - ei sitä ihminen oikein muuta osaa kaivata.
Näin jälkeenpäin ajatellen olen aika ällistynyt, että miten moneen paikkaan sitä varsinaisena synttäripäivänä ehtikään. Päivähän alkoi melko aikaisella lounaalla ravintola Mestassa. Nappasin vain salaattipöydän ja päivän keiton, sillä myöhemmin pitäisi taas syödä. Nuokin mätöt olisi oikeastaan voinut jättää ottamatta, sillä salaatit oli jo siinä kahden pintaan nahistuneita, muutenkin aika kuppaisia (siis kahdenlaisia tillikurkkuja ja hillottuja hedelmiä, mitä vittua?), eikä niitä ollut oikein jäljelläkään. Kuten ei muuten leipääkään. Mustajuurikeitto seivasi sen verran mitä seivattavissa oli, mutta aika kehno kokemus kuitenkin.
Annan Mestalle kuitenkin toisen sauman, koska sain kyseiseen lafkaan lahjakortin jäätyäni jumiin paikan vessaan. FAIL! Onneksi henkilökunta pelasti ja oli muutenkin mukavaa, asiallista ja rennon oloista. Siis jo ennen vessaepisodia. Tai enhän mä tiedä, mille Aasiakas-saitille päädyn, mutta ihan sama, hyvin mielin mä Mestasta lähdin, vaikkei ruoka oikein toiminutkaan.
Mestan jälkeen piipahdin sivuainelaitokseni Kristiina-instituutin jokakeväisessä sadonkorjuujuhlassa, eli juomassa muutaman lasillisen ilmaista skumppaa. Skumppa nyt toimii aina, joten mikäs siinä oli ollessa.
Sadonkorjuun jälkeen olikin taas aika vetää täytettä kupuun, joten tie vei Aikatalon Ichibaniin, jonka ainakin mä olen kokenut aina hyväksi sushimestaksi, vaikka jotkut sitä onkin haukkuneet. Take-setti Kirinin kanssa teki kauppansa ainakin Raikulikokille, eikä seuralainenkaan omista fisubiiteistään pahaa sanaa sanonut.
Sushit sulateltiin kätevästi Ichibanin viereisessä Slinkussa, jonka liemet ei ole tähän mennessä koskaan pettäneet. Ei sillä, että opiskelijabudjetilla hirveästi tulisi kyseisessä lafkassa dokailtuakaan, toisin kuin esimerkiksi Virginissä, jonka halpisskumppien parissa me seuraavat tunnit sitten viihdyttiinkin. Ilta päättyi huuruisiin ja karaokella kuorrutettuihin merkkeihin Mannisella, jossa nyt on aina hauskaa. Paitsi muilla asiakkailla ei ehkä silloin, kun mä laulan.
Synttärit sujuivat siis oikein mallikkaasti, oli sairaan hauskaa, sain ruoka-aiheisiakin lahjoja, eikä vähään aikaan tarvitse kyseenalaistaa, etteikö mun läheltäni löytyisi juuri ne maailman parhaat ja ihanimmat ihmiset. Kiva ja kiitos, kun ootte olemassa.
Kivat kiitokset myös lahjoista! Kuvan Marimekko-patakintaat sopii aika nakutetusti niihin mun paljon hehkutettuihin limenvihreisiin keittiökaappeihin, A. B. on yksi mun kokki-ikoneista, chili toimii aina, eikä mun asunto ole koskaan tuoksunut näin savuiselta. Tai no on, mutta en viitsi kertoa siitä enempää, kun mun vuokraisäntä saattaa lukea tätä blogia. Kiitos myös muista lahjoista! Tyynyliina ei ole vielä tosin päätynyt uhiteltuun käyttöön!Pakko kyllä myöntää, ettei vanhuus todellakaan tule yksin. En nyt sentään vielä ole ihan Memmyn Huolestuttavia merkkejä -biisin tasolla, mutta kyllä noista kekkereistä toipuminen kaksi päivää otti. Euroviisut tuli siis tsiikattua aika rauhallisissa merkeissä, vaikka vituttikin, kun Maltan Chiara jäi niin hännille. Sunnuntai kului lähinnä nettitelkkarin parissa. Suosittelen kaikille lämpimästi South Parkin Fishsticks-jaksoa, jos ette ole sitä vielä sivistyneinä ja aikaanne seuraavina ihmisinä katsoneet. Isona haluan olla kuin Kanye West!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti