Mutta asiaan, pöperöä on tosiaan tullut laitettua enemmän kuin koskaan, mutta jotenkin niitten kuvien napsiminen preparointivaiheessa ja vielä ennen syömistä tuppaa aina olemaan jotenkin niin ylitsepääsemätöntä, etten ole yhdestäkään appeesta saanut kunnollista postausta aikaiseksi. Itse asiassa en ole edes yrittänyt. Fail. Voisin uudenvuodenlupauksenani luvata vaikka kaksi postausta kuussa. Tosin mun toinen lupaukseni kesti kahdeksan tuntia, niin tätäkin lupausta voisi ehkä paremmin luonnehtia uutteraksi yritykseksi.
Vuosikymmen vaihtui mitä mainioimmissa merkeissä safkan ja viinin luvatussa maassa Ranskassa. Yhdeksän ihmistä mahtui mitä mainioimmin asumaan kaksioon - kiitokset vaan emännälle. Lukaalin ehkä hienoin piirre oli kylpyhuoneeseen pykätty keittiö, mikä tosin ei vissiin ranskalaisasumisessa ole mitenkään erityisen radikaali ratkaisu, mutta kyllä se meikäläisen silmään vähän pisti. Ainakin ekat kaksi tuntia.
Yhdeksän hengen jakama kokkaus- ja peseytymistila on mitä ilmeisemmin aika kovan rasituksen alaisena, joten suonette anteeksi, jos ei näytä ihan Bree Van de Kampin kyökiltä. Tai edes kylppäriltä. Oikein hyvin ajoi kuitenkin asiansa sekä kokkaus- että jynssäysmielessä.
Ranskassa ruokavalio perustui lähinnä juustolle ja paikallisen Anttilan halpisskumpalle. Monoprix'lle voisi lähettää sellaisia terkkuja, että kannattaisi ehkä vastedes varautua siihen, että kun suomalaislauma hyökkää, on alahyllyt Montparnassesta, tai siis kavereitten kesken Nassesta tyhjät. Yhden kuukauden opintotuella irtoaa 352,5 putelia.
Mutta joo, vuodenvaihdevieraille jaetun infon mukaan lukaalin keittiövälineiden omistaja on tiukan linjan vege, joten jos halutaan t-luupihvejä paistaa, pitää mukaan roudata omat pannut. Ja mehän roudattiin.
Piti siis valmistaa pihvejä. Ei noi ihan t-luupihvejä taida olla, eikä ne varmaan paistuneetkaan ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta ihan maittavia olivat. Mä olen aina ollut aika avuton lihankäsittelijä, pitäisi varmaan opetella. Tosin ensimmäisenä mun opettelulistalla on saada fisu fileerattua. Palataan tuohon teurastuspuoleen sitten sen jälkeen.
Tuo harmaa päällyste biffendaalien yllä on tuhkakuttua, suosittelen lämpimästi. Maku oli aika lähellä peruskuttua, mutta ei likimainkaan niin kitkerää. Me nakeltiin sitä ihan kylmästi noitten pihvien päälle, kun kastikkeen tekeminen ei kaupassa tullut mieleen. Kastikkeetkin voisi oikeastaan lisätä sille opettelulistalle. Siis sellaiset oikeat kastikkeet, ei kerma- tai tomaattimurskasörsselit.
Salaattiin on sitten upotettu gruyèrea, ettei kenellekään vain tulisi epäselväksi, kuinka paljon raikulikokkilassa mässytetään juustoa. Joskus tuntuu, että illallisen suunnitteleminen alkaa pohtimalla, mitä juustoa tänään käytetään. Mutta ei se väärin ole, mä sentään voin aina perustella juusto-orgioitani sillä, että vihaan maidon makua raakana, joten en voi repiä kalsiumejani sieltä. Valkovenäläisistä kyllä voisin.Halpisskumpan lipittelyn ohella Raikulikokki panosti Pariisissa herkkukauppojen kiertelyyn Glorian Ruoka & Viini -lehden (7/2009) ohjeistuksen mukaisesti. Taidan yrittää tehdä saaliista vielä oman postauksen, mutta pakko kyllä hehkuttaa luomuviinikaupasta mukaan tarttunutta samppanjaa. Kuuskybää kustansi puteli, ja jokainen pisara oli kuin olisi niellyt lastin ambrosiaa syöneen jumalan lemmennektaria. Jumankekka! Onneksi pullo tuli tyhjennettyä hyvissä ajoin ennen puolta yötä, joten oli tolkuissaan vielä maistamaankin jotain.
Tämä olkoon alku vuoden 2010 bloggailulle. Odotettavissa on juttua ainakin seuraavista teemoista:- Kännin kulku
- Voileipäkakku
- Syö itsesi känniin -bileet
- Traumaruuat
- Seitan
Sit voisin opetella nuo pari mainitsemaani taitoa. Ja juomaan koknakkia, hrrrr.
