FAIL!

Mitä saadaan aikaan, kun yhdistetään kilokaupalla juureksia, pari säären kokoista kesäkurpitsaa ja huikea visio? Raastepihvitalkoot tietty. Ajatuksessahan ei sinällään ole mitään vikaa, raastepihvit on tosi hyviä ja suhteellisen helppotekoisiakin, mutta jos rehukapasiteetti on jättimäinen verrattuna kalustoon, on ongelmia edessä.

Raaka-aineet olivat ensiluokkaisia. En ole koskaan nähnyt noin isoja punajuuria, saati sitten kesäkurpitsoita. Ongelma ehkä olikin siinä, että kaksi käytössä ollutta raastinrautaa eivät olleet edes sitä perinteistä isoäitimallia, vaan pikemminkin Ikea-tasoa. Vaikka raastimet ihan hyvin pelasivatkin, alkoi jyystäminen kolmannen nyrkinkokoisen punajuuren kohdalla jo lievästi vituttaa. Osin siksikin, että punajuuri levisi joka paikkaan ja saastasi mun neitseellisenvalkean asunnon.


Noh, rehut kyllä saatiin jonkinlaiseksi raastemössöksi, jota sitten olikin ihan helvetisti (siis lasketaan kiloissa). Mössöt maustettiin ainakin suolalla, valkopippurilla, valkosipulilla ja sitruunamehulla. Ja pohjanahan toimi kermaviilissä turvotettu korppujauho. Jos olisi ollut kaukaa viisas tai kokeneempi vegepihvinväsääjä, olisi sekaan varmaan heittänyt esimerkiksi perunajauhoa. Pari munaa per taikina tekee niin ikään terää lättysten koossapysymisen kannalta.


Tässä vaiheessa voisi mainita, että mun lavuaari alkoi osoittaa lieviä tukkeutumisen merkkejä melkein heti sen jälkeen, kun olin ohjeistanut puristamaan raasteista ylimääräisen nesteen viemäriin. FAIL! Tukkoonhan se meni. Olin aika yllättynyt, koska edellisen kerran sen tukkoon saaminen vaati liian pitkän baari-illan, iskender-kebabin ja varatun vessan.


Silloin edellisellä kerralla vanha kunnon Kodin putkimies jysäytti lavuaarin auki ihan ongelmitta, joten kippasin sitä pullollisen kaiken muun paskan sekaan. Lopputulos oli ehkä psykedeelisin lavuaari vähään aikaan.

Noh, sitten alkoi paisto-operaatio. Tässäkin olis voinut olla järkevämmät tilpehöörit, esimerkiks lettupannu tai riittävä öljymäärä olis ollut pop. Lisäksi huomasin, ettei musta ole rehupihvejä paistamaan, koska olen liian kärsimätön ja arka öljyn kanssa. Ja olin aika hiilenä siitäkin, ettei nuo pihvit jauholisästä huolimatta pysyneet niin hyvin koossa kuin mitä olin visioinut. Onneksi kanssakokkaaja osoitti lahjakkuutta ja kärsivällisyyttä käristämisen kanssa. Pihveistä tuli sitten loppujen lopuksi ihan hyviä. Vedettiin ne nassuun simpeleläisten suolakurkkujen ja wasabilla, sinapilla, sitruunalla, suolalla ja pippurilla tuunatun ranskankerman kanssa.


Noh, pihvimössöä oli enemmän kuin tarpeeksi, joten eihän kenenkään kärsivällisyys voi riittää sellaisen pihvimäärän paistamiseen. Sain nerokkaan idean muotoilla loppumössön murekemaisiksi klönteiksi, jotka sitten iskin pakastimeen. Osaako joku antaa hyviä vinkkejä noiden jatkojalostukseen? Mun hienostunein ideani on kääriä ne pekoniin ja ruistaikinaan ja paistaa kukkomaisina uunissa kypsiksi.


Kaikkein ihaninta tässä koko hommassa oli tietenkin tiskausoperaatio, jota ei voinut sen tukkeutuneen viemärin takia hoitaa edes samana iltana. Kodin putkimies ei tällä erää pelastanut, sen sijaan seuraavana päivänä hommattu karhupumppu kylläkin. Pari jysäytystä riitti, niin johan aukesi röörit oikein muhevien aromien kera. Ja pihvejä muuten syötiin sitten kolmisen päivää. Nyt on punajuurikiintiö täytetty vähäksi aikaa. Paitsi tietty homejuuston ja rucolan kanssa, mums.