Bryssel - kaljaa, kania ja kanaa

Piipahdin lomallani Brysselissä muutamien päivien kaupunkilomalla. Kaikki taitavat tietää, että Belgiasta saa hyvää kaljaa ja suklaata, eikä paikallisten into vohveleihin ja majoneesilla kuorrutettuihin ranskalaisiinkaan lie kellekään yllätys. Itse sen sijaan yllätyin paikallisesta pikaruuasta, jossa patonki täytetään ranuilla ja kebulihalla. Lievät hiilariöverit ehkä.

Meitsihän ei varsinaisesti mikään olutasiantuntija ole, vaikka kaljaa reippaasti juonkin. Siksi piipahdus Cantillonin museopanimoon, joka valmistaa perinteisiä lambiceja, oli ihan virkistävä kokemus. Etenkin kun edulliseen viiden euron pääsymaksuun sisältyi kaksi lasillista panimon omaa tuotetta kiekan päätteeksi.

Mun ranskantaitoni on vähän ruosteessa, joten kaikkien aparaattien käyttötarkoitus ei välttämättä ihan auennut. Tai kyllä ne kierroslehdykässä luki, mutta eihän niitä voi muistaa enää tässä vaiheessa. Koneet oli kuitenkin hienoja, mutta vielä hienompaa oli olla kokonaisvaltaisesti oluen ympäröimänä!


Brysselin ruokatorit olivat niin ikään kokemisen arvoisia, ainakin jos on itseni tavoin tottunut vain Hakaniemen ja Kauppatorin meininkeihin ja hintoihin. Toreilla myytävät tuotteet olivat hyvälaatuisia, edullisia ja taatusti ainakin tuoreita. Meille tarttui messiin tällainen setti, mihin kuului myös kokonainen kani ja kokonainen broileri, vaikkei niitä kuvasta erotakaan. Perunoita tuossa säkissä on viitisen kiloa, ja koko kasan hinnaksi - lambiceineen päivineen - tuli parisenkymmentä euroa.

Tosiaan, kani ja kana. Ideahan lähti liikkeelle jo ennen matkaa. "Kelaa, vähän olis kreisii tehdä kaljassa haudutettua pupua!" Noh, sitähän sitten tehtiinkin. Torin lihakauppiaalta ostettu kani kustansi reilut kahdeksan euroa, joten mistään ökyruuasta ei ollut kyse. Onneksi kauppias myös renssasi pupun ja pisti sen kirveellä palasiksi, koska kyseisiin hommiin ei raikulikokkikaan välttämättä kykenisi.

Pupu valmistettiin kyllä reseptiä mukaillen, mutten tähän mitään orjallista ohjetta uskalla laittaa. Pääidea oli siis se, että kani iskettiin lambiciin (0,75 litraan) marinoitumaan siksi aikaa, kun pilkottiin padan muita pääaineksia eli sipulia salottiserkkuineen. Tämän jälkeen sipulit kuullotettiin aika reilussa määrässä voita ja siirrettiin sitten hetkeksi syrjään.

Kaljassa muhineet kaninpalat pyöriteltiin vehnäjauhoissa, joihin oli isketty myös maun mukaan - reilusti - mustapippuria ja suolaa. Sitten puput ruskistettiin padassa pienissä erissä. Kun kaikissa lihapaloissa oli nätihkö väri, lisättiin pataan niiden lisäksi sipulit, lambic ja erinäisiä mausteita. Ainakin laakerinlehti ja rosmariinia.

Kanipata vaatii melko pitkän haudutusajan (puolisentoista tuntia), joten kannattaa kehittää jotain mukavaa puuhasteltavaa siksi aikaa. Me kierreltiin lähipuistoja, mutta voihan sitä vaikka kitkeä kasvimaata, käydä kaljalla, harrastaa seksiä tai kuoria perunoita. Itse asiassa resepti suositteli tarjoamaan pupun pottujen kanssa, joten niin teimme mekin.

Tää oli itse asiassa ensimmäinen kerta, kun mä kania söin. Maku oli ehkä vähän samantyyppinen kuin jos söisi hirven ja kanan jälkeläistä. Ei pahaa, mutta vaatinee totuttelua. Lihasta tuli kuitenkin mureaa, ja soosi oli kerrassaan oivallista! Koska pääruuassakin oli olutta, niin jälkkäriksi tehtiin hedelmäsalaatti verkkomelonista ja ananaksesta, jotka marinoitiin kirsikka-kriekissä.

Noh, pupu upposi parempiin suihin, joten seuraavana päivänä oli vuorossa toinen kokonainen elukka - kana. Voin tähän väliin sanoa, että olen suorastaan neitseellinen kokonaisten eläinten kanssa, joten vähän jänskätti. Jamie Oliverin broiskua oli kuitenkin hehkutettu niin paljon ympäri kokkiblogiuniversumia, että toimeen sai tarttua melko varmoin ottein.

Jamien broiskusta löytyy ohjeita vaikka mistä, joten sitä on tähän ehkä turha naputtaa. Pointti on kuitenkin siinä, että kanan nahan alle tungetaan maustevoita, vatsaonteloon sitruksia ja koko siivekäs peitellään vielä samaisella voiseoksella ennen kuin se paistetaan uunissa pottujen kera.

Pakko myöntää, että vaikka ton kanan täyttäminen olikin aika irstasta, niin pehmeän rasvan hierominen lihaan aiheuttaa ainakin mulle aina jonkinasteisia kiksejä. Tämä voitaneen tulkita jonkinlaiseksi perversioksikin, mutta ihan sama, kanasta tuli oikein mureaa ja herkullista. Tosin ankea maustevoi ei oikein päässyt tunkeutumaan välilihojen läpi kanan syvimpiin lihoihin, joten pinta oli huomattavasti sisustaa maukkaampaa. Hyvää broiskua kuitenkin!

Kaikkiaan Bryssel oli kyllä hieno kokemus! Ulkona ei tullut syötyä, mutta se onkin kuulopuheiden mukaan kallista lystiä. Esimerkiksi lounasta ei tahdo alle kympillä saada. Parhaiten kaupunki toiminee niille, jotka osaavat arvostaa bisseä, suklaata tai uppopaistettua ruokaa. Niin ja niitä toreja tietty!